Uutiskatsaus 2.1.2023: Hyvää uutta vuotta 2023!

Charles S. Roberts -palkinnot 2021

Charles S. Roberts -palkinnot vuonna 2021 julkaistuille peleille jaettiin 26.12.2022. CSA-palkintoraati uudistui kesken vuoden, mikä johti äänestyksen ja palkintojenjaon viivästykseen aivan vuoden loppuun saakka.

Vuoden sotapeli oli Atlantic Chase. Atlantic Chase voitti vuoden pelin palkinnon lisäksi parhaan toisen maailmansodan aikaisen pelin, parhaiden sääntöjen, parhaan soolopelin ja parhaiden komponenttien palkinnot, eli kaikki viisi kategoriaa, joissa peli oli ehdolla. Atlantic Chase on innovatiivinen ja suosittu peli, jollaiset tyypillisesti pärjäävät hyvin tällaisissa äänestyksissä, joten voitto ei tullut suurena yllätyksenä.

Yllätyksettömyys kuvaa muutenkin palkintoja, sillä ehdokkaat ja voittajat on pääsääntöisesti pelejä joista on puhuttu ja joita on pelattu. Julkaisijoista GMT Games pärjäsi hyvin, mutta muutkin julkaisijat pääsivät palkintosijoille. MMP:llä tosin ollaan ehkä hieman pettyneitä, sillä pelejä oli ehdolla useissa kategorioissa, mutta vain yhdestä tuli voitto (Hood Strikes North, paras USA:n sisällissodan aikainen peli).

Clausewitz Award Hall of Fame -listalle valittiin vuonna 2019 kuollut Chad Jensen (Combat Commander, Dominant Species).

Palkinnoista löytyy lisätietoa Huoltoreitin katsauksesta ja palkinnon kotisivuilta.

Joulukuu vilahti koko perheen sairauskierteessä, mutta joitakin uusia pelejä tuli kokeiltua. Yksi näistä oli marras-joulukuun taitteessa testaamani ja arvostelemaan Blitzkrieg! World War Two in 20 Minutes! Tämä sotapelin kaapuun sonnustautunut kaksinkamppailu teki totaalisen yllätyshyökkäyksen ja nousi jopa vuoden parhaimpien pelien joukkoon. Arvostan suuresti tällaisia tiukkaan puristettuja Pez-lautapelejä, joissa on kuitenkin sellaista latautunutta jännitettä ja kiperiä päätöksiä. Pelistä tulee mieleen 7 Wonders: Duelin sotavoimarata, mutta niin, että samanlaisia taisteluita käydään yhtä aikaa viidellä eri rintamalla.

Suurin ongelma on minulle edelleen teema. Blitzkrieg ei ole mikään aito sotapeli, joten teema olisi voinut olla ihan hyvin vaikka lumisota tai kamppailu kasvimaasta. Näin sitä pelaisi helpommin vaikka puolison kanssa. Toki samalla on pakko myöntää, että teema toimii ja tällaiselle Memoir ’44 -tasoiselle noviisille kyseessä on lähes täydellinen sotapeli.

Puolison kanssa testasimme joulun pyhinä New York Zoon, joka on Uwe Rosenbergin tuoreimpia polyominopelejä. “New Yorkin Eläintarha” muistuttaa monelta osin herran parasta tetris-peliä eli Patchworkia – laatat on sijoitettu tietynlaiseen ympyrään, jota kierretään ja napsitaan siinä samalla laattoja omalle alueelle. Peli kuitenkin yhdistää tähän palasirkukseen myös Uwen toisen tosirakkauden eli aidatut eläimet ja niiden lisääntymisen.

Ympyrälaudalla on kahdenlaisia ruutuja, joista toisista löytyy uusia laattoja ja toisista lisää eläimiä. Nämä toiminnot kulkevat käsi kädessä, sillä laatat toimivat samalla aitauksina. Kun uuden laatan lisää, sinne on laitettava eläin ja yhdellä laatalla voi olla vain yhdenlaisia eläimiä (kuten Uwe-herra on meille aiemmissa farmaripeleissään opettanut). Tietyn väliajoin eläimet lisääntyvät, jos samalla laatalla on vähintään kaksi eläintä. Tämä on tärkeää, koska jos laatan saa täytettyä eläimillä, saa ottaa erikoislaatan, jolla lauta täyttyy nopeammin. Tämä on puolestaan erityisen tärkeää, koska New York Zoo on pohjimmiltaan kilpajuoksua eli voittaja on se, joka saa ensimmäisenä täytettyä lautansa kokonaan.

Ensimmäisen pelikerran jälkeen eläintarhailu tuntui vähän kolkolta. Ei sysihuonolta, mutta vähän kuin huonolla tavalla monimutkaistetulta Patchworkilta. Itse laattojen asetteleminen on hyvin tuttua ja turvallista, mutta eläimien ymppääminen lähinnä häiritsi tätä eleganttia rakennetta ja pidensin peliä. Näin yksinkertaisessa pelissä tuntui olevan vähän liian paljon nippelisääntöjä ja sääntöpoikkeuksia. Osittain niidenkin vuoksi peli venähti, vaikka pelasimme pikakaksinpelisäännöillä. Myös sellainen patchworkmainen hallinnan tuntu jäi pois, koska New York Zoossa on paljon vaikeampi kontrolloida sitä, mitä laattoja kukin saa. Radalla voi hieman kikkailla, mutta rajallisesti.

Peli jäi silti kaihertamaan mieltä, joten pelasimme vielä uudelleen ja toinen pelikerta olikin sitten positiivisempi kokemus. Homma soljui eteenpäin sutjakammin ja eläinten kanssa kikkailussa pääsi oikeasti kehittymään eteenpäin. Nyt jännite eläinten ja laattojen hankkimisen välillä tuli vahvemmin esiin – milloin on hankittava eläimiä pitääkseen “eläinkoneisto” toiminnassa ja milloin vain kerättävä laattoja ja täytettävä nopeasti lautaa. Yhtenä syynä maistuvampaan kokemukseen oli myös se, että virallisten pikakaksinpelisääntöjen sijaan pelasimme pikapelin ottamalla vain kolminpelin laudat, jotka valmiiksi rajoittavat pelaajien aluetta. Virallisesti rajaaminen tehdään ylimääräisillä laatoilla, mutta jo niiden kääntelyyn ja asetteluun kuluu pelin alkuun turhaa aikaa ja vaivaa.

Tällä hetkellä New York Zoo asettuu muotojenasettelupelien joukossa sinne kärkipään tuntumaan Calicon ja Spring Meadown seuraan ja sinne se varmaan jämähtää, sillä kirjastolta lainattu kappale palautuu jälleen kiertoon. Jos aikaa kahdestaan pelaamiseen olisi enemmän, niin harkitsisin jopa pelin hankkimista. En kuitenkaan ostaisi peliä kolmin- tai nelinpeliksi (normisäännöillä peli on aivan liian pitkä). Niillä pelaajamäärillä tässä kategoriassa on runsaasti valinnanvaraa.

Toinen joulun uutuuspeli oli pukilta saatu Auch schon Clever alias That’s Pretty Clever Kids eli That’s Pretty Cleverin lastenpeliversio. Eläinsynttäri-teeman alla piilee monelta osin tuttu kupongintäyttöpeli pelisarjan muiden pelien hengessä – eli heitetään viittä noppaa, valitaan niistä itselle sopivat ja raksitaan ruutuja omasta lapusta. Tällä kertaa nopissa ei ole numeroita vaan kuvia, jotka viittaavat johonkin täytettävään alueeseen. Ilmapalloilla, kynttilöillä ja herkuilla täytetään niitä vastaavia ratoja vasemmalta oikealle, lahjapaketeilla taas raksitaan 4×4-ruudukkoa. Kun saa raksittua tietyn määrän kuvioita jollain alueella, saa palkinnoksi tähden. Kun yksi alue on kokonaan raksittu, peli loppuu ja eniten tähtiä kerännyt pelaaja voittaa.

That’s Clever -pelisaagan tavoin mukana ovat myös bonukset. Joidenkin kuvioiden (tai lahjapakettiruudukossa tiettyjen pystyrivien) ympärillä on väriympyrät. Nämä kuviot kun saa raksittua, saa raksia ylimääräisen kuvion väriä vastaavalta alueelta. Tämä saattaa laukaista ketjureaktion – ensin raksin yhden lahjapaketin, jonka vuoksi saan raksia yhden ilmapallon, ja sen ansiosta yhden herkun ja sitten vielä toisen lahjan. Bonukset ovat siis typistyneet lastenpeliversiossa pelkiksi uusintarakseiksi, mutta pelkästään niidenkin avulla tavoitetaan yllättävän tehokkaasti alkuperäisen pelin komboviehätys.

Noppien kuviot tuovat peliin omat rajoituksensa ja tekevät osaltaan pelistä kohdennetumpaa. Ilmapallot täytetään vasemmalta oikealle, mutta ilmapalloja on viittä erilaista. Ei siis riitä, että ilmapalloja saa, vaan ne pitää myös saada oikeassa järjestyksessä. Myös herkut täytetään aina pareina eli vaikka pelaajalla olisi yksi donitsi ja yksi kakku, niillä ei tee yhtikäs mitään. Näin vastaan tulee useammin heittoja, jotka tarjoavat oikeasti vain yksi tai kaksi valintaa. Tämä ei ole lastenpelissä huono juttu, erityisesti, kun mukaan lisää vielä bonukset ja niistä rakentuvat kombot.

Bonukset ovat kaksipiippuinen juttu. Toisaalta ne ovat sekä lapsen että aikuisen mielestä hirveän viihdyttäviä ja tekevät Auch Schon Cleveristä tavallista lastenpeliä fiksumman tapauksen. Samalla pelin aloituskynnys on korkeampi ja kuusivuotias testaaja tarvitsi aikuisen tukea ja ohjausta valintojen tekemiseen vielä toisellakin pelikerralla. Kolmannella kerralla homma alkoi sujumaan ja nelivuotiaskin pystyi jo avustettuna pelaamaan mukana. Ikäsuositus 5+ on siis ihan sopiva, mutta kannattaa varautua pariin lämmittelypeliin. 

Aluksi myös pelkäsin, että bonukset tekevät pelistä vähän liiankin taitopainotteisen ja kaksi ensimmäistä peliä voitinkin ylivoimaisesti. Huoli vaikuttaisi olleen turha, sillä kolmannessa pelissä jäin viimeiseksi. Nopissa on keskimäärin tarpeeksi tuuria, jotta pelissä voi menestyä kohtalaisesti myös melko satunnaisilla valinnoilla.

Pitääpä alkaa laminoimaan muutama kuponki tulevia pelejä varten. Mukana tullut paksu nippu kun ei välttämättä kestä loppuun saakka.

Joulu on hienoa aikaa kaltaiselleni lautapeli-intoilijalle, kun yhteen kerääntyy paljon innokkaita pelaajia. Tänäkin jouluna pelattujen pelien listaan mahtui tusinan verran pelejä, ja vielä jäi muutama peli odottamaan vuoroaan, sillä niihin ei yksinkertaisesti riittänyt aika. Vanhoista tuttavuuksista pöydälle pääsivät Clank!: A Deck-Building Adventure, Pax Pamir: Second Edition, The Castles of Burgundy, Lost Ruins of Arnak, Yatzy, Ark Nova, Furnace, Cascadia sekä Wingspan. Tästä listasta vain kaksi viimeisintä peliä sai useita pelikertoja, mikä johtui helposta pelattavuudesta ja nopeasti opittavasta ideasta. 

Cascadia on nopeasti noussut pelatuimpien pelieni joukkoon helpon ja koukuttavan ideansa ansiosta, eivätkä teema ja kuvituskaan haittaa asiaa. Joulun aikaan asia varmistui: pelistä voi nauttia lähes kuka vaan. Tätä kaunista eläinteemaista laattojenasettelupeliä pääsinkin opettamaan useamman kerran loman aikana, ja kaikki saivat ideasta nopeasti kiinni. Kehuja sain kuulla kerta toisensa jälkeen, ja tiesin suositukseni menneen nappiin. 

Wingspan on kohdallani saavuttanut toisen aallon. En ollut pelannut peliä yli vuoteen, mutta olen innostunut siitä itsekin uudelleen, samalla kun eräs läheiseni innostui siitä. Tänä jouluna hänen lahjapaketistaan paljastunut Oseanian Linnut -lisäosa antoi taas lisää kipinää paljon pelattuun peliin, ja linnunpönttö on nostettu pöydälle useita kertoja. Taisimmepa yhdessä todetakin yhden pelin jälkeen, ettei tarvitse pelata enää ikinä tätä ilman lisäosaa – niin nopeasti uudet pelaajalaudat tekivät vaikutuksen. Wingspanissa erityisesti ihastuttaa kerta toisensa jälkeen lähes loputtomalta tuntuva määrä lintukortteja, ja monipuoliset tavat rakentaa koneisto linnuista pelaajalaudalle. Kuten Cascadiassakin, Wingspanissa ison plussan antaa hieno kuvitus, jota ihastellaan lintukorteista joka pelin aikana kovasti.  

Itselleni uusia pelejä tänä jouluna olivat omasta paketistani ilmestynyt Imperium: Classics sekä lastenpelit Dragomino ja My Own Toy Shop. Imperium kiinnosti kovasti pakanrakennuspelien fanina. Puhtaat pakanrakennuspelit tuntuvat aina olevan melko kevyitä, mutta tämä olikin raskaampi tapaus. Kiinnitinkin huomion alun perin peliin raskaan pakanrakennuksen, ja kahdeksan erilaisen pelattavan factionin ansiosta. Ensimmäinen peli oli ymmärrettävästi tahmeaa ja hidasta jatkuvan sääntöjen tarkastelun takia. Toivon kuitenkin, että tämä mielenkiintoiselta vaikuttava peli näyttää parhaat puolensa seuraavien pelien aikana, vaikkakin se valitettavasti vaatii pelin eteenpäin opettamista. 

Dragomino on odotusteni mukaisesti helppo ja hieman tuuripohjainen dominojen asettelupeli. Laatikosta paljastui todella yksinkertainen lastenpeli, mutta ainakin 6-vuotiaan ja 10-vuotiaan kanssa söpöjen lohikäärmeiden kerääminen dominotyylillä oli rentoa ja hauskaa. Tämän joulun lastenpeleistä voiton kuitenkin taisi viedä My Own Toy Shop. Kyseessä on Dragominoa asteen haastavampi laattojenasettelupeli, jossa muodostetaan lelukaupan valikoima 4×4-kokoiseen ruudukkoon. Pelissä saa käyttää yllättävän paljon aivonystyröitä, mutta silti lapset nappasivat ideasta kiinni todella nopeasti, ja tekivät usean pisteen vuoroja kerta toisensa jälkeen. Peli oli todellakin positiivinen yllätys, sillä BoardGameGeekissä arvosteluja pelille ei ollut juurikaan annettu, joten niistä ei voinut päätellä mitään.

Loppuvuoden aikana pelipöydällä on ollut tiuhaan ISS Vanguard. Se on itse asiassa peliajalla mitattuna ollut jopa vuoden 2022 eniten pelattu peli, vaikka tämä ensimmäinen Gamefound-joukkorahoitusprojekti rantautui Suomeen vasta syyskuussa. Alus- ja planeettavaiheet vievät aikansa ja soolona nämä pidentyvät helposti analyyttisiksi peleiksi. Lopulta pelasin vain kahdeksan täyttä pelivaihetta ja lisää on vielä paljon edessä. Jotenkin teemakas scifimiljöö se vaan tempaisee meikäläisen mukaansa ja samalla syrjäytti Marvel Championsin vuoden pelatuimman pelin listalta.

Tavernan nelihenkisellä peliporukalla meillä on ollut tiistaisin rotaatio, jolla päivän peluutusvastuita kierrätettiin henkilöltä toiselle, joka on mielestäni mainio idea säännöllisille pelipäiville. Tulee uusia mielenkiintoisia pelejä kokeiltavaksi ja enää ei ole tarvinnut ihmetellä etukäteen, kuka peluuttaa ja mitä, vaan asiasta on aina sovittu.

Tässä onkin ollut tilaisuus poistaa pelejä häpeähyllystä ja omalla kohdallani lautapeliharrastuksen alkuajoilta tuttu Dead of Winter pääsi viimein takaisin pöydälle pariinkin kertaa, joka onkin varsin mielenkiintoinen yhdistelmä The Long Night -version kanssa. Näistä yhdellä kertaa testattiin myös Raxxon-moduulia, joka oli minulle ensimmäinen ja luultavasti viimeinen kerta, sen verran superzombit ahdistivat muutenkin brutaalissa pelissä. Muut Long Night -moduulit ovat mielestäni hyvät lisät peliin, myös ensikertalaisille.

Rotaatiossa vastaan on tullut muun muassa mielenkiintoisia noppaeuroja, kuten Merlin ja Castles of Burgundy, taikuriteemainen strategiapeli Trickerion sekä oivallinen 4X-peli Northgard: Uncharted Lands, joka pohjautuu samannimiseen videopeliin. Rotaation välissä meillä on ollut Pandemic Legacy: Season 1, joka antoi erinomaisen vaikutelman siitä, miksi tämänkaltaisia legacy-pelejä arvostetaan. Muuttuva peli on ollut meille niin koukuttava, että ollaan pelattu sitä välillä samana iltana jopa neljä kertaa peräkkäin. Kampanjan saimme yhtä pelikertaa vaille päätökseen ja voi olla, että en välttämättä palaisi enää takaisin perus-Pandemicille, mutta seuraavat legacyt ainakin kutkuttavat!

Lisäksi kerhomme jäsenten kanssa tilattu Endless Winter: Paleoamericans saapui vihdoin. Tämän pelin kanssa pöydälle on paljon leviteltävää ja neljällä hengellä Endless Winter otti aikaa neljä tuntia ja kolminpelinä vähän yli kolme tuntia, joka tuntuu pitkältä mekaanisesti näin kevyelle pelille. Itse peli on kuitenkin viihdyttävää analyysipähkinää ja jollain tavoin kosmeettinen tyyli ovat pitäneet mielenkiintoa yllä. Tämä on hyvinkin helposti opittavaa ja karttaan saatiin ahtautta varsinkin nelinpelissä mukavasti.

Itse olen tykännyt Lost Ruins of Arnakista, jota olen pelannut lähes kyllästymiseen asti tänä vuonna. Sen jatkoksi Endless Winter on freshi uudistus lähes samantyyppisenä, mutta suuremmalla interaktiolla karttansa vuoksi. Pidemmän päälle tämä kuitenkin tarvitsee peliin jotain lisää, mutta lisäosia ja moduuleja tuli samalla, joita riittäisi testattavaksi paljon. Joka pelikerralle kannattaakin ottaa testiin uusi moduuli, kuten Ceremonial Grounds.

Joululomien aikana aikaa tuli vietettyä perheen kesken ja hieman kevyempien merkeissä. Onhan Smart10 yhä se paras tietovisapeli ja Kingdomino todella koukuttava eskari-ikäiselle siskonpojalle. Wingspanin uusi Asia-lisäosa (joka toimii myös itsenäisenä pelinä 1–2 pelaajalle) tuli myös testattua ja se tekee pelistä entistä mielenkiintoisemman erityisesti kaksinpelinä, sillä sen mukana tuleva Duet-lauta tarjoaa uuden tavan kerätä tavoitteita, joitakin bonuksia ja vaikuttaa loppupisteytyksiin.