Kategoriat
Artikkelit

50 paljon pelattua peliä

Sain 50×50-haasteeni valmiiksi. Se tarkoittaa siis sitä, että olen nyt pelannut viittäkymmentä eri peliä vähintään viisikymmentä kertaa kutakin – siis vähintään 2 500 pelattua pelikertaa. Haaste on sinänsä aika yhdentekevä, mutta sen tavoitteleminen sopi hyvin pyrkimyksiini pelaajana.

Kuten pelien määrästä voi päätellä, tämä ei ole tapahtunut ihan yhdessä tai kahdessa vuodessa; pelaan vuosittain noin 700–800 peliä, joten nopeimmillaankin tällaisen pelimäärän saisi kasaan 3–4 vuodessa. Tämä pelimäärä on kuitenkin kasattu kokoon parinkymmenen vuoden aikana.

Aloitin aktiivisemman haasteen suorittamisen joskus vuoden 2017 alussa. Noin puolet 50 pelistä tulikin tavoitteen osalta maaliin vuoden 2017 alun jälkeen.

Nopein yksittäisen pelin saaminen 50 pelikertaan vei neljä päivää, pisin 17 vuotta. Kahdeksan peliä sai pelikertansa kokoon alle vuodessa, keskimäärin puhutaan noin kuudesta vuodesta.

Käydäänpä koko 50 pelin lista läpi, jaoteltuna eri alaotsikoihin.

Paljon pelattuja klassikoita

Nämä pelit ovat aikaa kestäneitä klassikoita tai uudempia pelejä, joille ennustan kantavaa tulevaisuutta.

Carcassonnen kansi

Carcassonne on kiistatta klassikkoasemansa ansainnut. Minulle se oli ensimmäinen peli tilastoinnin aloittamisen jälkeen, joka pääsi viiteenkymmeneen pelikertaan, kauan sitten vuonna 2002 – silloin kesti alle kaksi vuotta pelata Carcassonnea 50 kertaa. Sittemmin pelikertoja on kertynyt vähän vähemmän, seuraavat 50 kertaa vaativat jo pidemmän ajan, enkä ole lähelläkään niitä tuhansia pelikertoja, joita monilla Carcassonnea on.

Go on paljon pelattu, mutta enimmäkseen muualla kuin tilastoissani. Tilastoihinkin on kuitenkin kertynyt yli sata erää, vaikka olen laskenut mukaan vain reaaliaikaiset pelit. Postipelit mukaanlukien goota olen pelannut hyvinkin yli tuhat peliä.

Mahjong on klassikkopeli, jota ei saa pelata tarpeeksi monista käytännön syistä. Viiteenkymmeneen on silti vuosien varrella päästy, lähinnä pelaamalla kahdestaan. Toimii se niinkin.

Magic: the Gatheringin kohdalla tilastot eivät kerro koko totuutta. Valtaosan Magicistani olen pelannut joko ennen tilastojen aloittamista tai netissä Arenassa. Mutta paljon on tilastoihinkin jäänyt ja kun palasin pelin pariin, 50 pelikertaa kertyi nopeasti. Magic voi joskus olla 500 pelikerran (hyvin lyhyellä) listalla.

Battle Line on parikymmentä vuotta mukanani kulkenut kaksinpeli, jolla pelikertoja on kertynyt jo sata. Viime vuosina enää harvakseltaan, mutta kyllä tätä silti tulee joka vuosi pelattua.

Innovationin kansikuva

Innovation on yksi kestosuosikeistani ja peli, jonka ottaisin autiolle saarelle mukaan, sen verran monipuolinen ja moni-ilmeinen se on. En ole vielä päässyt oikein lisäreihinkään käsiksi, peruspelissä on ollut niin paljon ihmettelemistä. Ehkä kun peruspeliä on pelannut useamman sata kertaa, lisäritkin alkavat kiinnostaa? Ihan en ole itse vielä siellä asti.

San Juan on pärjännyt paremmin kuin isoveljensä Puerto Rico. Pelin parhaat ajat olivat silti vuosina 2004–2006, jolloin pelasin sitä BrettSpielWeltissä paljon. Pelikertoja on kuitenkin tullut jotakuinkin joka vuosi, olkoonkin sitten, että vain kerran tai pari vuodessa. Kestosuosikin makua tässä silti on.

Oregonin kansi

Oregon oli kova juttu vuonna 2012, jolloin pelasin sitä paljon Yucatassa. Näitä postipelejä olen laskenut mukaan tilastoihin, sillä ne on pelattu käytännössä reaaliajassa, yhdellä istumalla. Nuo pelit tekivät minusta Oregonin kestofanin, peli on vain niin nerokkaan toimiva ollakseen niin yksinkertainen ja nopea. Sen jälkeen peli on löytänyt tiensä pöydälle muutaman kerran joka vuosi.

The City on San Juanin sukua, samaa perhettä kuin monimutkaisempi Race for the Galaxy. Tämä on peliperheen yksinkertaisin peli ja siksi minun makuuni. The City vain toimii fillerinä oivallisesti. Englanninkielinen laitos tuli kovin myöhään, joten päädyin tekemään tästä suomenkielisen version jonkinasteisella Tampere-teemalla. Pelikerrat ovat kertyneet pääasiassa 2010-luvun alkupuolella, mutta kyllä tätä on viime vuosinakin aina silloin tällöin pelattu.

Crokinole kuuluisi ehkä tuohon seuraavaan osastoon, sen verran vähissä ovat pelikerrat 2010-luvulla olleet, mutta toisaalta – eipä tuo käsin tehty pelilauta ole yhtään mihinkään meiltä menossa, se saa jäädä perintökalleudeksi lapsille. Neppailupeleistä mikään muu ei ole Crokinolen veroinen, vaikka jokunen kilpailija onkin vuosien varrella tullut testattua.

Dale of Merchants on pakanrakennuspelien aatelia, mukavan omaperäinen tapaus, ja sen verran kompakti paketti kaikkine lisäosineen, ettei se ole tukehtumassa oman painonsa alle, kuten Dominionille kävi. Tämä on ollut suosiossa aivan alusta asti ja palaa pelipöydälle säännöllisesti.

Attikan kansi

Attika oli 2000-luvun alun hittejä, mutta se on viihtynyt pelipöydillä tasaisesti kohta kaksikymmentä vuotta. Tie 50 pelikertaan oli yksi listan pisimmistä, mutta täysin ansaittu.

Res Arcana edustaa sitten reippaasti uudempaa sukupolvea. Se, mihin se lopulta asettuu, on pieni mysteeri, mutta toistaiseksi näkisin sillä paljon hyvää edessä.

Pelaamiset pelattu

Toisissa oloissa näistä peleistä olisi voinut tulla klassikoita. Syystä tai toisesta 50 pelikertaa saatiin kasaan, mutta peli ei enää pelipöytiini päädy.

Lost Cities kerrytti pelikertoja aikoinaan reippaasti, osin siksi että laskin jokaisen yksittäisen pelin erilliseksi, vaikka usein kerralla pelataankin se kolme erää. Tätä tuli pelattua 2000-luvun alussa paljon myös BrettSpielWeltissä. En ole pelannut sitä enää vuosiin.

Dominion – Valtakunta on pakanrakennuspelien klassikko. Omalta kohdaltani se on nyt jokseenkin nähty; en sano ei, jos joku tätä tarjoaa, mutta sanon mieluummin kyllä monelle muulle pakanrakennuspelille. Pelikertoja kertyi sentään yli sata tällekin.

Puerto Ricon kansi

Puerto Ricon kohdalla edellisestä pelistä alkaa olla jo viisi vuotta aikaa ja ylipäänsä 2010-luvulla pelikertoja kertyi vain kourallinen. Valtaosa peleistä on pelattu 2000-luvun alkuvuosina, jolloin pelasin tätä aika lailla BrettSpielWeltissä. 50 pelikertaakin tuli täyteen jo joulukuussa 2005. Puerto Rico oli silloin aivan huippua, mutta onhan tästä vähän aika mennyt ohi.

Lord of the Rings: The Confrontation on kahden elämän peli. Sen ensimmäinen tuleminen oli 2000-luvun alussa, jolloin se oli uutta ja kiinnostavaa, ja toisen kerran se nousi suosioon vuonna 2013, kun silloin kuusivuotias poikani oli innostunut Taru sormusten herrasta -legoista ja innostui tästäkin pelistä kovasti. Siksi alkuperäinen ensimmäisen painoksen pelini on kotitekoisesti suomenkielinen.

St. Petersburg oli sekin BrettSpielWelt-aikakauden pelejä. Valtaosa pelikerroistani on kertynyt vuoden 2006 alkuun mennessä, joko BrettSpielWeltissä tai äitini kanssa, sielläkin peli teki kovan vaikutuksen ja oli äitini uuden perheen suosikkipelejä aikoinaan.

Zèrtzin sijoittaminen tälle listalle mietitytti hieman. Taidan laittaa kuitenkin tänne menneiden suuruuksien osastolle, vaikka viimeisin pelikerta on tältä vuodelta. Valtaosa pelikerroista on kuitenkin 00-vuosikymmenen alkupuolelta. Gipf-sarjasta tämä on suosikkejani ja ainoa, joka on tälle listalle päässyt, mutta onhan tässä niin jyrkkä oppimiskynnys, että vaikea tätä on kenenkään kanssa pelata.

Kingdom Builder on sekin saanut niin vähän pelikertoja 2010-luvun loppupuolella, että tämä lienee oikea osasto. Valtaosa pelikerroista on kertynyt ilmestymisvuonna 2012. Pidän itse kovasti, mutta jostain syystä tätä on aina kovin vaikea saada pöydättyä juuri kenenkään kanssa. Kotoa tälle löytyisi suopeaa peliseuraa, mutta emme oikein silti tahdo saada tätä pöytään.

Genial on pitkän linjan peli, jota olen pelannut siitä asti kun se ilmestyi. Paikka on tiukasti tässä osastossa, omistin toisen tai kolmannen Genialini ja pelasimme sitä väkisin tasan viiteenkymmeneen pelikertaan, jonka jälkeen peli lähti kiertoon. Ihan kiva, mutta vain ihan kiva, ei sen enempää. Ylipäänsä tällainen “kevyt tuuripitoinen abstrakti” on aika hankala luokka.

Lasten kanssa

Monet listan peleistä ovat erilaisia lastenpelejä. Lastenpelit ovat lyhyitä, mikä auttaa, ja lapset ovat innokkaita pelaamaan samoja pelejä uudestaan ja uudestaan.

Lasten Carcassonnen kansi

Lasten Carcassonne eli nykyinen Carcassonne Junior palveli aikansa. Se on yksinkertainen peli, jossa ei liiemmin tarvitse miettiä siirtojaan, mutta noin vuonna 2011 se oli aivan huippua, pelasin silloin viisivuotiaan poikani kanssa sitä valtavasti. Vuoden 2013 jälkeen ei ole tarvinnut palata pelin pariin, mutta suosittelen sitä edelleen lämpimästi noin 4–5-vuotiaille.

Villa Paletin parhaat ajat olivat kaksijakoiset. Peli kiinnosti silloin kun se oli uusi vuonna 2002, sitten se vähän unohtui, mutta noin 2011 lapseni alkoivat olla sopivan ikäisiä torninrakentamiselle. Tätä on pelattu mummolassa monet kerrat ja vaikka pelikertoja ei sittemmin ole kovin paljon kertynyt, kaivaisin tämän herkästi hyllystä pikkupelaajien viihteeksi.

Pikku haamu saa todistaa kotisääntöjen voimaa. Pelissä on kaksi komponenttia: muistipeliosio ja näppäryyspeliosio. Kun on muistanut, mitä missäkin paikassa on, pitää vieritellä kuulia pelilaatikon kannen syvennyksiin. Muistipelissä lapset olivat hyviä, kuulien vierittelyssä minä taas aivan ylivoimainen. Niinpä poistimme pelistä kuulien vierittelyn ja pidensimme muistipeliosiota, ja tuloksena oli noin vuoden 2013 kovin hitti, jossa nelivuotias pikkusiskokin saattoi voittaa seitsemänvuotiaan isoveljensä.

Kummitusportaat on lastenpeliklassikko, yksinkertainen kilpajuoksu portaita ylös, mutta siinä vaiheessa kun kaikkien pelinappulat ovat haamunkaapujen alla piilossa, peli meneekin mutkikkaammaksi ja paljon hauskemmaksi. Joskus, jos haamukuvioita ei juuri nopalla heitellä, tämä on toki läpeensä tylsä läpijuoksu, mutta toisaalta peli ei koskaan ole liian pitkä.

Gulo Gulo on pikkusormille optimoitu näppäryyshaaste, jossa edetään polulla noukkimalla oikean värisiä puumunia kiposta. Tämä alkoi toimia siinä nelivuotiaille ja lakkasi kiinnostamasta muutaman vuoden päästä. Sillä välin tätä ehdittiin pelata paljon.

Muistipeli on lastenpeliklassikko, jota epäilemättä olen pelannut enemmän kuin sen vajaat 80 kertaa, jotka olen tilastoihini merkinnyt. Meillä ykkönen oli Tatu ja Patu -muistipeli pyöreine kortteineen, mutta Hello Kitty -muistipeliäkin on jonkun kerran tahkottu. Yleensähän väitetään, että lapset ovat paremman lyhytkestoisen muistinsa vuoksi aikuisia parempia muistipelissä, mutta se ei ihan vastaa minun kokemustani – se hyvä muisti ei pelasta, jos huomio vaeltelee muualla kuin pelissä. Peliin keskittyvä aikuinen vie voiton helposti.

Kanan kotkotus -pelin kansi

Kanan kotkotus oli kuumaa kamaa noin vuosina 2013–14, eli kun tyttäreni on ollut 4–5-vuotias. Hauska kilpajuoksupeli, jossa kukin pelaajista heittää vuorollaan nopat kaikkien puolesta ja jakelee noppia yksi kerrallaan tuo heitä ja liiku -peliin mukaan mielenkiintoista arviointia siitä, milloin kannattaa ottaa riskiä ja milloin ei.

Coco Loco ja loppuvuosi 2014, siinäpä yhdistelmä. Tämä maistui kaikille, mutta aivan erityisesti tähän ihastui silloin viisivuotias tyttäreni, joka pärjäsi pelissä ihmeen hyvin. Tästä on sittemmin tullut sellainen pari kertaa vuodessa pelattava peli, mutta kun joka kerralla pelataan vähintään muutama erä, pelikertoja on kertynyt sen verran, että pitääpä vielä yksi istunto ottaa tämän vuoden puolella, niin saa sata pelikertaa täyteen.

Love Letter oli alunperin peli, jota pelasin aikuisseurassa, mutta no, uusia pelejä tuli ja yksinkertainen peli meni vähän muodista. Onneksi oli lapset: joskus noin 2015 kolminpelit alkavat hallita tilastoja ja välillä 2015–2018 tätä pelattiinkin todella reippaasti. Sen jälkeen vauhti on vähän hiipunut, mutta kestosuosikkimme saanee tänäkin vuonna kymmenen pelikertaa kasaan. Tämä vain yksinkertaisesti toimii.

Kilpikonnakisaa pidetään Reiner Knizian parhaana pelinä. En kiistä ainakaan kovin jyrkästi. Meillä tämä on ollut ehkä vähän b-sarjan lastenpelisuosikkeja, mutta 50 pelikerran listalle kilpparien kilpajuoksu on kuitenkin päässyt helposti ja onhan tämä ollut suosittu, ensin avoimin kortein ja sitten ihan oikeasti salaa pelattuna.

Maaginen labyrintti on toinen peli, joka parani kotisäännöillä. Velho-oppilaat liikkuvat näkymättömässä labyrintissä, jossa reitit pitää oppia muistamaan, seiniä kun ei näe. Liikkuminen perustui tässä nopanheittoon, mutta noppa sai kyytiä aikaa sitten. Tasainen kolme askelta joka vuoro on reilu ja vauhdittaa peliä, kun ei tarvitse pysähtyä heittämään noppaa. Kestosuosikki sai uutta pontta 2014, kun viisivuotias tyttäreni liittyi pelaajien joukkoon.

Blitz on tyttäreni lemppari, isoveli jää väistämättä sivustakatsojaksi, jos pelaamme kolmistaan. Tämä oli myös hyvä oppitunti harjoittelemisen arvosta: tyttäreni oli lupaava, mutta jäi vaikeammissa korteissa jälkeen. Pidimme vähän harjoituksia ja sen jälkeen pelimme ovat olleet todella tasaisia mittelöitä, useammin kuin kerran olemme päätyneet tasapeliinkin.

Splendor on ollut pääasiassa perhepeli, johon on usein saanut molemmat lapset mukaan. Kovin kuume oli vuonna 2014, kun peli oli uusi, vuoden 2017 jälkeen suosio on osoittanut hiipumisen merkkejä. Miksei Splendor edelleenkin maistuisi, yksinkertaisuudestaan huolimatta se on kovin toimiva peli.

Afrikan tähti on mummolapeli: kotoa sitä ei löydy. Ihan hyvä niin, mummolassakin sitä on saanut pelata tarpeeksi. Ei siinä mitään, olen kyllä aina valmis puolustamaan Afrikan tähteä. Sehän on ikäisekseen aivan mainio peli, tarjoaa oikein mukavaa jännitystä ja on useimmiten armollisen lyhyt – ja pitkäksi venyessäänkin tunnelmaa riittää.

Mato mato on osoitus paketoinnin tehosta. Itse pelihän on ihan hölmö nopparalli, jossa kisataan siitä, kuka heittää nopalla tietyn summan ensin. Vaan kun nopanheittokisa paketoidaankin matojen ralliksi maan alla, siitä tulee jännittävä ja kiehtova peli. Tämä olisi luonnostaan jäänyt 50 pelikerran alle, mutta oli sen verran lähellä, että pelasimme tarkoituksella maaliin asti.

Fashion Show'n kansi

Fashion Show onneksi valehtelee laatikon kyljessä. Pelin kestoksi luvataan 25 minuuttia, kun totuus on lähempänä 2,5 minuuttia. 7-vuotias tyttäreni ihastui muotiteemaan ja jäi pelin faniksi, koska se on jännittävä nopeustesti. Ei ollut vaikea puhua tytärtäni pelaamaan tätä 50 kertaa, mutta senkin jälkeen pelikertoja on tullut parikymmentä lisää…

Europa Tour eli vuonna 2020 10 Days in Europe -nimellä tullut peli sai 50 pelikertaansa kasaan 15 vuodessa, mutta totuus on vähän toinen. Pelasin kyllä ensimmäisen kerran vuonna 2004, mutta seuraava pelikerta tuli sitten vasta 2014, jolloin ostin pelin, kun ajattelin sen toimivan hyvin lasten kanssa. Toimihan se, 50 pelikertaa tuli täyteen viidessä vuodessa ja ennen kaikkea peli toimii edelleen, uusi laitos herätti mielenkiintoa ja pelaamme tätä yhä kun molemmat lapset alkavat kohta olla teini-iässä.

Super Rhino tai Rhino Hero on hauska löytö, jonka tilasin aikoinaan Saksasta ennen kuin se Suomeen saapui. Peli on oikein mainio pikkufilleri, korttitalon pystytystä. Mikään megasuosikki se meidän perheessämme ei ole ollut, kyllä sitä on pelattu viitisenkymmentä kertaa, mutta aika vähän sitä on pyydetty pöytään ja viimeiset pelikerrat tulivat jo vähän puoliväkisin.

Eläinpyramidi on näppäryyspeliklassikko, joka ei lopulta koskaan ollut mikään megamenestys. Sitä on kuitenkin pelattu jokseenkin tasaisesti pitkään, kunnes vuonna 2015 suosio hiipui. Pelasimme tänä vuonna sen verran, että 50 pelikertaa tuli kasaan, mutta muuten tästä voisi jo luopuakin.

Da Vinci Code on kahden elämän peli: ensin sitä pelattiin jonkun verran 2000-luvun puolella, mutta aikuisten kesken kepeänä fillerinä sen siivet eivät kovin pitkälle kanna. Jouluna 2018 peli kuitenkin löytyi mummolan hyllystä, opetin sen lapsille ja otin vierailun päätteeksi mukaan kestolainaan. Ja kas – pari vuotta myöhemmin 50 pelikertaa oli koossa! Lasten kanssa pelattuna tämä vahvasti tuuripitoinen päättelypeli on loistoveto.

Machi Koron kansi

Machi Koro tuli vastaan Sampo Sikiön löytönä Lautapelaamaan-tapahtumassa 2013. Innostuin askartelemaan oman versioni ja päädyin lopulta tekemään pelistä suomenkielisen version kotikäyttöön. Peli on höpsö, mutta on toiminut kotona lasten kanssa pelattuna oikein hyvin, etenkin aivan välttämättömän Harbor-lisäosan kanssa. Peli lähti uudelle kierrokselle alkuvuodesta 2020, jonka jälkeen sitä on pelattu pikafillerinä yli kymmenen kertaa.

Välähdyksiä

Nämä pelit ovat tulleet ja menneet ja pelikerrat ovat kertyneet hyvinkin nopeassa ajassa.

Timeline oli vuonna 2013 sen verran kuuma juttu, että tein siihen pari omaa korttipakkaakin, Suomen historiasta ja peliaiheista. Aika vähiin ovat pelit jääneet alkuinnostuksen jälkeen, mutta yksi erä oli niin nopea, että 50 pelikertaa tuli täyteen nopeasti.

Santorinin kansi

Santorini oli Kickstarter-hankinta, joka pelattiin alkuvuodesta 2017 puhki. 50 pelikertaa kertyi, sen jälkeen pelin pariin ei ole ollut ikävä. Ihan hauska sitä oli kuitenkin kartoittaa ja kokeilla eri jumalia.

Blue Moon on kokenut kaksi elämää, ensin vuonna 2006 alkuperäisllä yksitellen keräillyillä pakoilla ja sitten kymmenen vuotta myöhemmin kymmenvuotiaan pelikaverin kanssa Blue Moon Legendsin muodossa. Kummallakin kerralla viihdyin, mutta hupi jäi lyhytaikaiseksi.

Hero Realms on Realms-sarjasta se meillä kotona pelatuin (Star Realmsilla olisi satoja ja satoja pelikertoja, mutta tekoälyä vastaan pelattuja ei lasketa). 2017 oli tämän pelin kultakausi, kunnes listan seuraava peli tuli ja vei.

Shards of Infinity on näistä Realms-tyylisistä pakanrakennuspeleistä suosikkini. Tämä syrjäytti Hero Realmsin täysin ja vaikka lisäosat ovatkin olleet jokseenkin underwhelming, 50 pelikertaa tuli nopeasti ja senkin jälkeen ollaan pelailtu – ja nyt olen mobiiliversiota takonut satoja eriä. Vähän veikkaan, että iso osa pelikerroista nähtiin kiivaana kesänä 2018.

KeyForge teki vaikutuksen ja 50 pelikertaa kertyi syksyllä 2018 nopeasti, osin nettipelien avustuksella. Vetävä konsepti ei kuitenkaan riittänyt täysin kantamaan, etenkin kun samaan aikaan päälle iski Magic: The Gathering.

The Mindin kansi

The Mind oli vuoden 2018 hittipelejä, jota on pelattu kovin vähän sen jälkeen, kun se vuoden toiseksi viimeisenä päivänä 50 pelikertaan saatiin. Mikäpä siinä; ei se ehkä alunalkujaankaan kestosuosikilta vaikuttanut. Näin pienen tauon jälkeen voisi kenties olla hyvä hetki kokeilla sitä uudestaan.

The Crew teki ennätyksen, jota on hyvin vaikea rikkoa: 50 pelikertaa neljässä päivässä. Asiaa auttaa erittäin lyhyet pelikerrat ja rakenne, joka kannustaa pelaamaan kerralla paljon. Onhan tämä hieno peli, vuoden 2020 kovin hitti. Välähdysosastolle se myös jää, kunhan kampanja saadaan pelattua loppuun – johan vuoden 2021 puolella saadaan uusi kampanja merellisen jatko-osan muodossa.

close

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

4 vastausta aiheeseen “50 paljon pelattua peliä”

Hyvä kysymys! Jokseenkin varmasti sanoisin, että go, mahjong, Magic, Innovation, Res Arcana ja Love Letter saavat 50 pelikertaa lisää, ennemmin tai myöhemmin.

Ehkä-osastolle menevät Battle Line, San Juan, Oregon, The City, Crokinole, Dale of Merchants, Attika, Coco Loco, Blitz, Europa Tour ja The Crew.

Muiden osalta sanoisin, että tuskin.

The Crew’n osalta riippuu sekä siitä, kauanko meillä menee kampanjan viimeiseen kahteen skenaarioon – toivottavasti vähemmän kuin 50 pelikertaa – ja jatkanko Tavernassa aloitettua kampanjaa koronatauon jälkeen. Voi olla että en jatka, koska siinä vaiheessa kun Tavernaan pääsen takaisin, uusi The Crew lienee jo julkaistu ja ajankohtaisempi.

Pelaatko sinä myös BGA:lla? Ja jos pelaat, niin millä nimimerkillä sinut löytää sieltä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.