Hobby Games: The 100 Best

Hobby Games -kirjan kansiJames Lowderin toimittama Hobby Games: The 100 Best esittelee sata parasta harrastajapeliä. Kirjaa kirjoittamaan on kutsuttu sata pelialan vaikuttajaa, jotka ovat itse saaneet valita esiteltäväksi jonkun pelin, jota pitävät todellisena mestariteoksena. Tuloksena on mielenkiintoinen valikoima pelejä. Mukana on uusia pelejä ja vanhoja klassikoita vuosikymmenten takaa. Genrejen suhteen ei myöskään olla nirsoja: mukana on paitsi tavallisia lautapelejä, myös runsaasti roolipelejä, keräilykorttipelejä, sotapelejä ja miniatyyripelejä.

Valikoima on hyvä, eikä joukosta puutu kovin montaa sellaista peliä, joiden ajattelisi automaattisesti olevan mukana tällaista listaa koostettaessa. Räikein puute minun nähdäkseni oli 18xx-sarjan pelien puuttuminen listalta, olisin itse pitänyt itsestään selvänä, että joko 1829 tai 1830 olisi mukana.

Moni helmi on kuitenkin mukana. Monen pelin kohdalla kirjoittajan ja pelin yhdistelmä on mielenkiintoinen. Tietokonepelien suunnitteluguruna tunnettu Warren Spector, esimerkiksi, fanittaa Tikalia.

Esseiden tyyli ja laatu vaihtelee, mutta kokonaisuus on erinomainen. Useat esseet onnistuvat herättämään lukijassa mielenkiintoa käsittelemiään pelejä kohtaan ja saavat aikaan halua tutustua peleihin tarkemmin. Omalla kohdallani useamman pelin kohdalla heräsi halu tutustua ja parissa tapauksessa vanha suola alkoi kummasti janottaa.

On siis helppo todeta, että Hobby Games: The 100 Best kuuluu helposti kenen tahansa peliharrastajan kirjahyllyyn, sen verran herkullisesta kirjasta on kyse.

Tässä koko lista kirjan sisällöstä:

  • Esipuhe (Reiner Knizia)
  • Johdanto (James Lowder)
  • Acquire (Bruce C. Shelley)
  • Amber Diceless (Nicole Lindroos)
  • Amun-Re (Ian Livingstone)
  • Ars Magica (Stewart Wieck)
  • Axis & Allies (Thomas M. Reid)
  • Battle Cry (Tracy Hickman)
  • BattleTech (Philip Reed)
  • Blood Bowl (Justin Achilli)
  • Bohnanza (Mike Selinker)
  • Britannia (Tom Dalgliesh)
  • Button Men (Greg Stolze)
  • Call of Cthulhu (Monte Cook)
  • Carcassonne (Steven E. Schend)
  • Car Wars (Jeff Tidball)
  • Champions (Bill Bridges)
  • Circus Maximus (Stan!)
  • Citadels (Tom Jolly)
  • Civilization (Steven Savile)
  • Cosmic Encounter (Bruno Faidutti)
  • Cosmic Wimpout (Andrew Looney)
  • Dawn Patrol (Skip Williams)
  • Descent (Alan R. Moon)
  • Diplomacy (Larry Harris)
  • Dungeons & Dragons (Richard Garfield)
  • Dynasty League Baseball (William W. Connors)
  • El Grande (Christian T. Petersen)
  • Empires in Arms (Alessio Cavatore)
  • Empires of the Middle Ages (Timothy Brown)
  • The Extraordinary Adventures of Baron Munchausen (Allen Varney)
  • Fire and Fury (Phil Yates)
  • Flames of War (William Jones)
  • Fluxx (Rick Loomis)
  • Formula Dé (John Kovalic)
  • The Fury of Dracula (Anthony J. Gallela)
  • A Game of Thrones (Jesse Scoble)
  • Gettysburg (Lou Zocchi)
  • Ghostbusters (James Wallis)
  • The Great Khan Game (James M. Ward)
  • Hammer of the Scots (Gav Thorpe)
  • Here I Stand (Uli Blennemann)
  • A House Divided (S. Craig Taylor, Jr.)
  • Illuminati (Scott Haring)
  • Johnny Reb (Dana Lombardy)
  • Junta (Darren Watts)
  • Kingmaker (Greg Stafford)
  • Kremlin (Lester Smith)
  • Legend of the Five Rings (Wolfgang Baur)
  • Lensman (Marc W. Miller)
  • London’s Burning (Ted S. Raicer)
  • Lord of the Rings (Teeuwynn Woodruff)
  • Machiavelli (Mike Breault)
  • Magic: The Gathering (Jordan Weisman)
  • Marvel Super Heroes (Steve Kenson)
  • Metamorphosis Alpha (Gary Gygax)
  • My Life with Master (Greg Costikyan)
  • Mythos (John D. Rateliff)
  • Napoleon’s Last Battles (Chris ”Gerry” Klug)
  • Naval War (John Scott Tynes)
  • Ogre (Erick Wujcik)
  • Once Upon a Time (Marc Gascoigne)
  • PanzerBlitz (Mike Bennighof)
  • Paranoia (Steve Jackson)
  • Pendragon (Shannon Appelcline)
  • Pirate’s Cove (JD Wiker)
  • Plague! (Richard H. Berg)
  • Power Grid (Martin Wallace)
  • Puerto Rico (Tom Wham)
  • Renaissance of Infantry (Joseph Miranda)
  • RoboRally (James Ernest)
  • RuneQuest (Paul Jaquays)
  • The Settlers of Catan (Richard Dansky)
  • Shadowfist (Ken St. Andre)
  • Shadowrun (Steven S. Long)
  • Shadows over Camelot (Peter Corless)
  • Silent Death: The Next Millennium (Dale Donovan)
  • Space Hulk (Matt Forbeck)
  • Squad Leader (Ray Winninger)
  • Stalingrad (Lewis Pulsipher)
  • Star Fleet Battles (Bruce Nesmith)
  • The Sword and the Flame (Steve Winter)
  • Tales of the Arabian Nights (Jeff Grubb)
  • Talisman (Shane Lacy Hensley)
  • Terrible Swift Sword (Douglas Niles)
  • Thurn and Taxis (Ed Greenwood)
  • Ticket to Ride (Mike Fitzgerald)
  • Tigris & Euphrates (Thomas Lehmann)
  • Tikal (Warren Spector)
  • Toon (David ”Zeb” Cook)
  • Traveller (Mike Pondsmith)
  • Twilight Struggle (Zev Shlasinger)
  • Unknown Armies (Kenneth Hite)
  • Up Front (Sandy Petersen)
  • Vampire: The Eternal Struggle (R. Hyrum Savage)
  • Vampire: The Masquerade (George Vasilakos)
  • Vinci (Kevin Wilson)
  • War and Peace (R.A. Salvatore)
  • Warhammer 40,000 (Jack Emmert)
  • The Warlock of Firetop Mountain (Chris Pramas)
  • The Warlord (Steve Jackson)
  • Wiz-War (John Wick)
  • Jälkipuheet (James F. Dunnigan)
Osta Löydä lautapelit -kirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.