Alkajaisiksi on todettava, että viime vuonna päälleni iski suuruudenhulluus. Sata peliä oli todella paljon. Viime vuoden pelimäärillä se ei kuitenkaan ollut liikaa. Tämän vuoden tilastoja kootessani totesin, että eri pelejä on tullut vyölle sen verran vähemmän, että sadan pelin listaus ei olisi järkevä valinta.
Pub Meeplen Ranking Engineen päätyi tällä kertaa noin 130 peliä, joista noin kymmenen poistin matkan varrella tajutessani, että ne eivät tule pärjäämään. Viime vuonna pelejä oli kaikkiaan 160, joten laskua on tullut.
Listan lukuohjeet
Tuttuun tapaan merkitsen sulkuihin pelikertojen määrän. Vaikka mukana on vain pelejä, joita olen pelannut vuoden 2024 jälkeen, ilmoitan pelikerrat koko mittaushistorian ajalta. BGA-pelikerrat mainitsen vain muutamassa tapauksessa. Merkitsen *-merkillä pelit, jotka löytyvät kokoelmastani tällä hetkellä.
Pidemmittä puheitta toivotan antoisia lukuhetkiä listauksen parissa!
Sijat 60–51
60 Point Salad. Erilaisten pelien määrän vähentyessä vanhat kestosuosikit nostavat päätään. Point Salad tekee paluun 60-joukkoon kolmen vuoden tauon jälkeen. Pelikertoja kertyy mukavaan tahtiin. Toimiva filleri. (24 pelikertaa) *
59 Nova Luna on erikoinen tapaus. Peli jäi viime vuoden listauksessa alasijoille yhden pelikerran jälkeen. Vuodessa pelikertoja ei ole kertynyt lisää, mutta pelin sijoitus on noussut. Ehkä tämä kertoo sitä, että nokkelaa aivojumppaa tulisi kokeilla uudemman kerran. Abstraktit älypähkinät eivät yleensä ole mieluisia minulle. (1 pelikerta)
58 Moon Colony Bloodbath. Dominion-mies Donald X. Vaccarinon luomus vakuuttaa erikoisella teemallaan. Kaiken lisäksi itse pelikin on varsin näppärä. Tätäkin olisi mukava testata uudestaan. (1 pelikerta)
57 Next Station: London. Kepeä kupongintäyttöpeli näytti jo unohtuvan historiaan. Alkukesästä pääsin kuitenkin pelaamaan sitä pitkästä aikaa, ja intouduin hankkimaan pelin itselleni. (10 pelikertaa)*
56 War Chest. Kiinnostava uutuus. Näyttävä, mutta myös nopea ja yksinkertainen. Vaihteluakin luulisi riittävän. En tiedä, eksynkö pelaamaan tätä uudestaan. (2 pelikertaa)
55 Ave Caesar. Jälleen yksi paluun tehnyt peli. Tarina on samanlainen kuin Next Station: Londonilla. Noin neljä vuotta sitten pelasin tätä peliä pari kertaa ja ihastuin täysin. Tänä vuonna bongasin pelin kirpputorilta ja pääsin siten pelaamaan sitä pitkästä aikaa. Kenties 1980-luvun pelimekniikat eivät iske samalla tavalla kuin peliharrastuksen alkuaikoina, mutta ilkeä ja härö kilpa-ajo maistuu edelleen listapaikan arvoisesti. (5 pelikertaa) *
54 Hues and Cues. Luovaa ajattelua vaativalla partypelillä on ongelmansa, mutta värisävyjen ja vihjeiden pohdinta tarjoaa melko uniikin haasteen, johon tartun mielelläni. Partypelien kovassa kilpailussa peli uhkaa silti jäädä jalkoihin. (3 pelikertaa)
53 Telepaattori jatkaa partypelien sarjaa. En ole oikein päässyt pelaamaan peliä parhaalla mahdollisella pelaajamäärällä. Jos pääsisin, pelillä olisi potentiaalia nousta ylemmäs listalla. (8 pelikertaa)
52 7 Wonders. Klassikko, jota tulee pelattua todella vähän, mutta kuitenkin säännöllisesti. Sen verran helppo ja mukava peli on kyseessä. Ylsi joskus jopa listan kakkospaikalle. Enää sinne ei ole asiaa. (7 pelikertaa)
51 Just One on keikkunut listalla, tai vähintään sen tuntumassa, alusta asti. Ei ole pelinä erikoinen, mutta aiheuttaa aina hauskoja tilanteita. Pelikokemus on todella tasainen. Ei koskaan petä, muttei toisaalta tarjoa suuria elämyksiä. Tätäkin tullut pelattu suunnilleen kerran vuodessa -tahtia. (6 pelikertaa)
Sijat 50–41
50 Draft & Write Records. Teema kantaa kupongintäyttöpeliä, joka on muutenkin ok. Aluksi hieman sekava, mutta avauduttuaan todella miellyttävää tekemistä. Toimii myös BGA:ssa. (1 pelikerta + BGA)
49 Concept. Kuka tarvitsee Aliasta mihinkään, (edes sitä, jossa Marco Bjurström lukee kysymyksiä DVD:ltä) jos voi pelata Conceptia? Kukapa olisi uskonut, että sanonnan ”kuin kaksi marjaa” selittäminen sekavan symbolihimmelin avulla olisi näin hauskaa? (9 pelikertaa)
48 Village. Kestohitti kestää listalla vuodesta toiseen. Listan toistaiseksi ensimmäinen europeli tarjoaa kiperiä päätöksiä, ja omalla kohdallani myös kohtalaisen paljon voittoja. Oikea-aikainen kuoleminen on teemana uniikki. (10 pelikertaa)
47 Alice’s Garden on näppärä ja nopea laattojenasettelupeli. Kyseisen genren peleillä on tapana kulua käytössä. Alice’s Gardenin kohtalo on tuskin sama, sillä pelikerrat tulevat jäämään satunnaisiksi. (1 pelikertaa)
46 Torakkapokeri. Legenda on palannut. Parhaimmillaan jopa seitsemäntenä listalla majaillut klassinen bluffipeli koki uuden renessanssin. Peli jakaa mielipiteitä, sillä Torakkapokeri on käytännössä muiden kiusaamista, jolla on säännöt. Jos ei pelkää torakoita tai häviämistä, tulee viihtymään Torakkapokerin parissa! Turkulaisena pelin ainoa heikkous on, että se on ostettu Tampereelta. (27 pelikertaa) *
45 5 Second Rule. Tätä peliä pelatessa ainoa taattu asia on kaaos. Pelaajat yrittävät nimetä viidessä sekuntissa kolme asiaa vaihtelevien tasoisista kategorioista. Jos ei onnistu, naapuri voi koittaa varastaa pisteet. Erinomaista hupia! Pelin parasta antia ovat hulvattomat vastaukset ja käsittämättömät jäätymiset. (30 pelikertaa) *
44 Villagers. Näppärän näköinen Villagers kiinnosti monia vuosia, kunnes viimein pääsin testaamaan sitä. Alkuhämmennyksen jälkeen peli osoittautui vallan mainioksi. En silti näe, että tästä tulisi mikään kestohitti. (1 pelikerta)
43 Miyabi. Viime vuonna ihmettelin Miyabin alhaista sijoitusta. Mielestäni Miyabi on Michael Kieslingin paras peli, ainakin perinteistä Azulia parempi. Samankaltaista mekaniikka on hyödynnetty myöhemmin esimerkiksi Akropoliksessa, joka on myöskin erinomainen peli. Akropolis löytyisikin listalta varmasti, jos pelaisin sitä enemmän. (10 pelikertaa) *
42 Pipelinen käyrä on ollut laskussa. Raskas putkitetris oli ensimmäisiä Lautapelioppaassa arvostelemiani pelejä. Pelikertoja ei ole hetkeen tullut. Pipelinen sijoitus on pudonnut noin 15 sijan vuositahtia. (6 pelikertaa)
41 Anno 1800:n sijoitusksen kehitys on Pipelinen kanssa lähes identtinen. (12, 26 ja nyt 41) Anno on loistava peli, jossa olen auttamattoman surkea. Ehkäpä tappion katkera kalkki laskee sijoitusta. Toisaalta pelikertojakin kertyy noin yksi joka vuosi. (4 pelikertaa)
Sijat 40–31
40 Can’t Stop. Hupaisa onnenkoetuspeli, josta ei ole paljoa sanottavaa. Monenlaiset tilanteet ja draaman kaaret ovat mahdollisia. (7 pelikertaa + BGA)
39 Hot Streak oli yksi vuoden suurimmista pelihankinnoista. Hupaisan kaaottinen vedonlyöntisekamelska on löytänyt tiensä peliporukan sydämiin, mutta joku viimeinen silaus tästä puuttuu, sillä yksi hyvin samankaltainen peli löytyy listalta vielä ylempää. Joka tapauksessa Hot Streak tarjoaa aina hyvät naurut. (7 pelikertaa) *
38 Downforce on yksi monista peleistä, jotka hyödyntävät Ave Caesarista tuttua blokkausmekaniikkaa. Vedonlyönti tuo kilpa-ajoon vielä ylimääräisen mausteen. (3 pelikertaa)
37 The Sheriff of Nottingham. Rehellinen bluffipeli löytyy korkeammalta sijalta kuin vuosiin. pelimekaniikka on nerokas, ja antaa pelaajille käytännössä vapaat kädet bluffaamiseen. Kaikenlaista on kyllä yritettykin. (15 pelikertaa) *
36 Small Worldin listakäyttäytyminen ei lakkaa herättämästä ihmetystä. Peli on päässyt pöydälle suhteellisen vähän, mutta listasijoitus sinkoilee minne sattuu vuodesta toiseen. Hissiefekti on lähes verrattavissa KTP:n edustusjoukkueen liikehdintään veikkausliigan ja divarin välissä. (7 pelikertaa) *
35 That’s Not a Hat. Onko tässä Torakkapokerin nitistäjä? Ihmiset, jotka vihaavat Torakkapokeria, luultavasti vihaavat That’s Not a Hatia vielä enemmän, sillä vakuuttavan bluffin lisäksi pitää pystyä muistamaan asioita. Toisaalta That’s Not a Hatissa pelaajat yrittävät lähtökohtaisesti puhua totta, eli kieroiluun ei tarvitse ryhtyä. Pienillä valkoisilla valheilla paikataan vaan huonoa muistia. Pitkässä juoksussa uskon Torakkapokerin ottavan paikkansa takaisin syvemmän strategisuutensa turvin. (5 pelikertaa) *
34 So Clover! on pitänyt vuodesta toiseen kiinni listasijastaan, joka ei ole edes vaihdellut kovinkaan rajusti. Peli kuitenkin kärsii edelleen samasta ongelmasta. Pelikertoja ei vaan yksinkertaisesti tule tarpeeksi. (7 pelikertaa)
33 Smart10 on pysynyt vuosikaudet 20 parhaan joukossa. Paha kilpailija Bezzerwizzer on aina löytynyt todella läheltä. Tänä vuonna jostain syystä moderni klassikko on ottanut maltillisesti takapakkia. Smart10 on yksi kokoelmani pelatuimmista peleistä, ja lisäosia tulee ovista ja ikkunoista. Pelin tulevaisuus listalla vaikuttaa siis valoisalta. (34 pelikertaa) *
32 Terraforming Mars on yksi varhaisimmista suosikkipeleistäni. Klassikko pääsee edelleen pöydälle säännöllisesti, ja aina se vakuuttaa. Tässä taas yksi peli, jossa en vain pärjää. (15 pelikertaa)
31 Family Inc. on yksinkertainen onnenkoetuspeli, joka tekee paljon asioita oikein. Ilmassa on todellista vaaran tuntua. Kyseessä on vasta listan ensimmäinen Reiner Knizian peli, mikä on melko vähän ottaen huomioon, että mies on suunnitellut puolet maailman lautapeleistä. Klassikot, kuten Quest for El Dorado ja Modern Art eivät tällä kertaa syystä tai toisesta mahtuneet mukaan. (12 pelikertaa)
Sijat 30–21
30 Las Vegas on peli, jonka pelaaminen on erittäin miellyttävää. Helpot säännöt, tiukka vuorovaikutus ja kasinolle ominainen satunnaisuus iskevät. (5 pelikertaa)
29 Dale of Merchants. Pakanrakennuspelit ovat yleensä minulle vaikea pala, sillä alan vertaamaan niitä Dominioniin, joka on genressään mielestäni täysin ylivoimainen. Dale of Merchants tuntui kuitenkin sen verran raikkaalta ja notkealta peliltä, että voisin pelata sitä lisää. Erilaiset korttiyhdistelmät ja vaihtelevuus ovat plussaa. En omista tällä hetkellä yhtäkään puhdasta pakanrakennuspeliä Dompan lisäksi, mutta Dale of Merchantsiin voisin iskeä kiinni sopivan tarjouksen tullen. (1 pelikertaa)
28 Castle Combo on filleripeli, jonka haluan ehdottomasti haltuuni mahdollisimman pian. Pääsin koettamaan tätä Lautapelioppaan avustajien tapaamisessa, ja sen jälkeen olen pelannut jonkin verran BGA:ssa. Filleripelit harvoin koukuttavat, mutta Castle Combo onnistui siinä. Listalla on kuitenkin muutama lyhyt peli, jotka menevät sen edelle. (1 pelikerta + BGA)
27 Hallertau avaa Uwe Rosenbergin pelien rintaman. Hallertau tarjoilee pahan asteen aivojumin, jonka kanssa painin mieluiten yksin. Tämä peli ei kaipaa lisäpelaajia. Uwen pelejä yhdistää se, että niissä pääasia on omien ennätyspisteiden tavoittelu. Tämä tekee niistä erinomaisia soolopelejä. Kaikki listalla esiintyvät Uwet ovat minulle ennen kaikkea soolopelejä. (11 pelikertaa)
26 Decrypto. Neljä pelikertaa viidessä vuodessa riittää edelleen pitämään Decrypton korkealla. Uusien pelien vyöryessä oikealta ja vasemmalta, mutta muutamaan kertaan maisteltu Decrypto on edelleen suosikkiannosten joukossa. Peli on melko hankala hahmottaa, mikä nostaa kynnystä pelaamiselle. Säännöllisesti pelattuna Decrypto voisi nousta jopa kymmenen kärkeen. Sanon näin joka vuosi, enkä silti saa aikaiseksi pelata peliä. (4 pelikertaa)
25 Ra on täydellinen esimerkki Knizian neroudesta. Pelin teema on mitätön ja ulkomuoto karsea, mutta itse peli on täyttä timanttia. Ra on korkeimmalle sijoittunut vain kerran pelattu peli tänä vuonna. (1 pelikerta)
24 Detective Club. Tämä peli pistää luovuuden koetukselle. Hankkisin itselleni, jos saisin säännöllisesti kasaan sopivan määrän pelaajia. (5 pelikertaa)
23 Thebes. Tässä pelissä ei ole oikeastaan mitään järkeä. Peli on pitkähkö, melko kuivan näköinen ja melko satunnainen. Lisäksi odottelua vuorojen välissä joutuu välillä sietämään. Kaikesta tästä huolimatta Thebes on kutkuttavan jännittävä peli! Mikä olisikaan hauskempaa, kun kanssapelaaja uhraa monen kierroksen ajan vaivalla hankkimansa resurssit kaivaakseen maasta esiin pelkkää hiekkaa. Kerrassaan hulvatonta. (3 pelikertaa)
22 Nusfjord edustaa Uwe-sooloilua kevyemmässä muodossa. isoin etu Hallertauhun nähden on kevyempi aivojumi ja lyhyempi kesto. Soolopelisysteemi on todella nerokas. (13 pelikertaa)
21 Luxor on piristävä uusi tuttavuus. Ulkoasu on ummehtunut, mutta itse peli on härö, mutta todella kiinnostava. Mekaniikka on ovela ja satunnaisuutta piisaa. Kyseessä ei ole silti viimeinen Rudiger Dörnin teos tällä listalla. (1 pelikerta + BGA)
Sijat 20–11
20 Camel Cup on tietyllä tapaa Hot Streakin esi-isä, ja jotenkin Camel Cup vie minun papereissani voiton. Peli on nopea ja kaaottinen, mutta valinnat ovat mielestäni kiinnostavampia kuin Hot Streakissa. Pelejä yhdistää komponenttien leikkisyys. (3 pelikertaa)
19 Bezzerwizzer on ottanut pitkässä triviapelien taistossa ensimmäisen selkeän voiton. Asetelman pysyvyys selviää tulevaisuudessa. (10 pelikertaa)
18 Trial by Trolley tarjoaa reilun annoksen ronskia huumoria ja absurdeja pohdintoja. Partypeliltä ei voi muuta vaatia. (2 pelikertaa)
17 Flamme Rouge on tehnyt ihmeellisen nousun. Viime vuonna se putosi top 60:n ulkopuolelle. Silloin tuumin tuumin, että lisäosat voisivat pelastaa ikisuosikin. No, päädyin hetken mielijohteesta hankkimaan kaikki peliin ilmestyneet laajennukset, ja tässä tulos. Formulat olivat jo karkaamassa, mutta nyt vanha kunnon Flamme hengittää niskaan. (20 pelikertaa) *
16 Heat: Pedal to the Metal on huippuunsa viritetty kilpa-ajo, joka tarjoaa todentuntuisemman ajokokemuksen, kuin autokoulun simulaattori. Jännitys on käsin kosketeltavaa, ja strategioita on moneen lähtöön. Urheilupelit ovat vaikea laji, mutta Heatin tulkinta teemasta on täydellinen. (12 pelikertaa)
15 Fields of Arle. Viime suven kolmonen on sukeltanut ilman mitään syytä. Kenties pelikertojen vähentyminen on osasyynä. 15 pelikertaa näinkin raskaalle pääasiassa soolona pelattavalle pelille on reilussa vuodessa oiva saldo. Tapani nauttia tästä pelistä on erikoinen. Laitan musiikit soimaan ja istun pöydän ääreen. Pohdin rauhassa, lauleskelen kappaleita välillä enkä pidä mitään kiirettä. Koko operaatioon voi kulua melkein kolmekin tuntia. Olenko ainoa? (15 pelikertaa) *
14 High Society. Knizian viimeinen sana tällä listalla ja ehkä kaikkien aikojen paras filleripeli. Peli on nopea opettaa. Uusi painos virittää klassikon vielä uudelle tasolle. Knizian ovelaa suunnittelutyötä olen ylistänyt jo pariin kertaan tämän listan aikana, mutta teen sen taas. Annetaan kunnia sinne minne se kuuluu! (17 pelikertaa) *
13 Huhupuheita on kuulunut jo vuosikausia partypelien ykkösketjuun. Pelin ainoa ongelma on pelaajamäärä. Aina ei ole mahdollisuutta saada kasaan tarpeeksi ihmisiä pelin pelaamista varten. Aina kun peli löytää pöydälle, kokemus on hulvaton. (10 pelikertaa) *
12 1960: The Making of the President on historianörtin märkä päiväuni. Arvaamaton ja jännittynyt vaalitaistelu on melko pitkä, mutta kestonsa arvoinen. Korttien historiallisuus on pelin kantava voima. Mekaniikat tukevat teemaa erinomaisesti. Peli pääsi juuri pitkästä aikaa pöydälle, mikä näkyy heti sijoituksessa. (4 pelikertaa)
11 Eclipse (molemmat versiot). kotimainen avaruusooppera tarjoilee tietynlaista eeppisyyttä, jota ei ole helppo vangita lautapeliin. Pelikerrat ovat harvassa. (3 pelikertaa) *
Sijat 10-1
10 Lost Ruins of Arnak. Pienestä takapakista huolimatta Arnak pysyy edelleen kärkisijoilla. Pelissä ei periaatteessa ole mitään erikoista, ei mitään omaperäistä. Se kuitenkin toimii loistavasti. Enempää ei vaadita. pelikertojakin on kertynyt mukavasti. (12 pelikertaa) *
9 Cards Against Humanity. Viime vuoden listassa kirjoitan seuraavasti: ”Kun kirjoittelen tätä listaa vuoden päästä, pelikertojen määrään tulee nolla perään.” Noh, pelikertoja oli silloin kertynyt vasta kaksi, nyt niitä on 14. Ihan ei tavoitteeseen päästy, mikä johtuu enemmän peliporukan epäaktiivisuudesta kuin itse pelistä. Tällä kertaa en lupaile nollia tai muutakaan. Tyydyn toteamaan, että Cards Against Humanity on oikeassa seurassa loistava peli. Peli mahdollistaa perusteellisen köyhtymisen: omaan kokoelmaani on uponnut kolminumeroinen määrä rahaa. Yleensä sillä hinnalla saa kilotolkulla pahvia ja pröystäileviä miniatyyrejä. Cards Against Humanityn tapauksessa saa yksinkertaisesti läjäpäin kortteja, joihin on painettu kaikenlaista törkyä. (14 pelikertaa) *
8 Istanbul. Olen oppinut viimeinkin pelaamaan Istanbulia. Syytä jo onkin yli 20 pelikerran jälkeen. Big Boxiin kuuluva toinen lisuri Letters & Seals on edelleen lähes korkkaamaton. Kahvia rokataan lähes joka kerta. (24 pelikertaa) *
7 Star Wars: Imperial Assault. Kauankohan pelkkä skirmish-pelimuoto riittää tyydyttämään? Kampanjamaailmaan en ole astunut, enkä tiedä onko moiseen touhuun realiteetteja lähteäkään. Toistaiseksi nopeahkot 1 vastaan 1 -skirmish-ottelut ovat riittäneet. Star Wars on kuitenkin pääasia. Kimblestäkin saisi siedettävän pelin Star Wars -teemalla, Monopolystakin melkein. (9 pelikertaa)
6 Star Wars: Rebellion. Niin… Star Wars… Rebellion oli heräteostos vailla vertaa. Tiesin, että pelikerrat tulisivat jäämään minimiin. Onneksi olin, niin kuin monessa muussakin asiassa, aivan väärässä. Muutamassa kuukaudessa olen päässyt sukeltamaan Tähtien Sodan maailmaan jo kolmesti! Pelillä on puutteensa, mutta kokonaisuus on huikea. Peli tuntuu Tähtien Sodalta. Olen unelmoinut tästä (ja Imperial Assaultista) siitä lähtien, kun näin joskus pikkupoikana Tuomo Pekkasen videot peleistä. (3 pelikertaa) *
5 Tiskijukka. Hyvän lautapelin ei tarvitse sisältää kymmentä kiloa pahvia, hienoja figuureja tai läjäpäin komponentteja. Tiskijukka on litteä pala pahvia, jonka sisälle mahtuu paljon hienoja pelihetkiä. Joskus hyvät ideat ovat todella yksinkertaisia. Jos musiikki yhtään vetoaa, Tiskijukkaan kannattaa tutustua. (29 pelikertaa) *
4 Great Western Trail: Second Edition on peli, joka ei petä koskaan. Koitos on pitkä, mutta jokainen päätös tuntuu tärkeältä. Tätä peliä tekee aina mieli pelata. Muut versiot kiinnostavat. (10 pelikertaa + BGA)
3 Faraway on vuoden suurin yllättäjä. Viime vuonna listalta irtosi parin pelin perusteella sija 34. Nyt 46 pelikertaa myöhemmin voin vain todeta, että Faraway on hitti. Filleripelit jättävät itselleni usein kädenlämpöisen fiiliksen. Farawayssa on kuitenkin jotakin neroutta, joka koukuttaa palaamaan pelin äärelle. 5 € hintaan ostettu Faraway on vuoden paras ostos. (50 pelikertaa + liikaa BGA-pelikertoja) *
2 Through the Ages: A New Story of Civilization on aivan liian raskas peli. Valitettavasti se on myös aivan liian hyvä peli jätettäväksi kaappiin lojumaan. Siispä sitä on pakko pelata, vaikka siihen kuluisi koko päivä. Peli on ankkuroitunut tulonsa jälkeen tukevasti kakkospaikalle, eikä hiipumisen merkkejä näy. Pelikerrat ovat harvassa. Onneksi BGA tarjoaa aikatauluystävällisemmän ratkaisun. (5 pelikertaa + BGA) *
1 Dominion – Valtakunta. Kukaan minut tunteva ei liene yllättynyt tästä valinnasta. Dominion on edelleen täysin dominoiva voima listalla. Peliä on tullut pelattua useammalla alustalla, joten pelikertojen yhteismäärä on aivan mysteeri. Pelin asema on vain vahvistumassa, sillä tuttavapiirissäni pelillä on useita muitakin faneja. (2500–3000 pelikertaa netissä ja 137 pöydällä) *
Huomioita listasta + loppupohdintaa
Tämän vuoden lista oli melko tyypillinen ja helposti ennakoitava. Uusien pelien määrä (25) nousi kahdella viime vuodesta. Erona se, että mukana oli paljon enemmän listalle takaisin nousseita pelejä. Ilmiö kertoo uusien pelien määrän vähenemisestä edellisiin vuosiin verrattuna.
Olen pelannut aiempaa vähemmän pelikerhoissa ja enemmän kotona omalla pelivalikoimalla. Huomattavaa onkin omistamieni pelien ylivalta. Kymmenen kärki koostui jälleen omistamistani peleistä. Yhteensä 60 joukossa tasan puolet peleistä löytyvät omasta takaa. Kertooko tämä siitä, että olen onnistunut hankkimaan parhaat pelit itselleni? Ostan pelejä melko spontaanisti ja mututuntumalla. Vaistoni on siis erinomainen.
Toisaalta omistan noin 100 lautapeliä. Omistanko siis huonoja lautapelejä? Pitäisikö listan perusteella tehdä myyntipäätöksiä? Lautapelaajat eivät tunnetusti ole kiinnostuneita pelien myynnistä, joten lopetan jutun tähän!
