Spiel des Jahres

13.3.2009 - Mikko Saari  

Saksan vuoden peli -palkinto Spiel des Jahres on merkittävin yksittäinen lautapelipalkinto. Ehdokkuus voi Scott Tepperin mukaan nostaa pelin myynnin muutamasta tuhannesta kymmeneen tuhanteen ja voittajaa myydään tavallisesti satoja tuhansia, jopa puoli miljoonaa kappaletta. Se on paljon se, ja lisäksi Spiel des Jahres -voittajiin ilmestyy tavallisesti useita hyvin kaupaksi käyviä lisäosia.

Palkintoon liittyy erilaisia huhuja. On ilmeistä, että korttipeli tai muu pieni peli ei voi Spiel des Jahresia voittaa. Liittyykö se sitten siihen, että logon käyttäminen maksaa ja hinta riippuu pelin myyntihinnasta, jolloin pieni ja halpa peli ei tuota SdJ-organisaatiolle yhtä paljon rahaa, on toinen asia.

Lisäksi on huhuttu, että palkintoa kierrätetään julkaisijalta toiselle ja annetaan tarvittaessa julkaisijoille, joilla on taloudellisia vaikeuksia — Carcassonnen voitto esimerkiksi pelasti Hans im Glückin talouden. Toisaalta Carcassonne oli myös selkeästi palkinnon arvoinen peli, joten sikäli sen voittoon ei välttämättä liity mitään sen kummempaa.

Peliharrastajilla on tapana kitistä Spiel des Jahres -tuloksista — esimerkiksi Villa Paletin valitseminen voittajaksi Puerto Ricon sijasta oli monelle melkoinen järkytys — mutta tosiasia on, että Spiel des Jahres on suunnattu saksalaisille perheille eikä lautapeliharrastajille.

90-luvun lopulla raadin kokoonpano oli hieman erilainen, ja silloin palkintoa jaettiin El Granden, Tikalin ja Torresin kaltaisille harrastajia miellyttäville peleille. Tämä oli kuitenkin poikkeus ja tietyssä mielessä Spiel des Jahresille huonoa aikaa, mutta näiden valintojen perusteella lautapeliharrastajille on voinut jäädä käsitys, että raati arvostaisi raskaampiakin pelejä.

Spiel des Jahres -voittajat

Katso myös erillinen lista Lautapelioppaassa esitellyt Spiel des Jahres -voittajat.

Kinderspiel des Jahres -voittajat

Kinderspiel des Jahres -logoParhaalle lastenpelille myönnettävä Kinderspiel des Jahres jaettiin ensimmäisen kerran virallisesti vuonna 2001. Sitä ennen jaettiin Sonderpreis “Kinderspiel” -lisäpalkintoa, joka oli käytännössä sama asia vaatimattomammassa muodossa.

  • 2009: Maaginen labyrintti
  • 2008: Wer war’s?
  • 2007: Beppo der Bock
  • 2006: Der Schwarze Pirat
  • 2005: Pikku Haamu
  • 2004: Kummitusportaat
  • 2003: Viva Topo!
  • 2002: Maskenball der Käfer
  • 2001: Klondike
  • 2000: Arbos
  • 1999: Kayanak
  • 1998: Kanaset
  • 1997: Leinen Los!
  • 1996: Zoo
  • 1995: Karambolage
  • 1994: Loopin’ Louie
  • 1993: Ringel Rangel
  • 1992: Schweinsgalopp
  • 1991: Corsaro
  • 1990: Das Geisterschloss
  • 1989: Gute Freunde

Antaa palaa!

Kerro meille, mitä mielessäsi liikkuu tai kysy, jos jäi kysyttävää. Laajemmille keskustelunavauksille ja vaativammille kysymyksille suosittelemme Lautapeliseuran foorumia, jossa käydään astetta vilkkaampaa keskustelua peleistä.

Jos haluat kuvasi näkyviin kommentin seuraksi, hanki itsellesi oma gravatar!